IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Viikonloppu alkaa. Olen menossa vanhempien luokse viikonlopuksi. En ole pitkään aikaan käynyt niiden luona. Nyt on taas mukavaa mennä. Näkee taas kaikki. Olen lähdössä vasta iltapäivällä. Olen melkein pakannut kaikki. Jatkan pakkaamista kun saan blogin kirjoitettua. Fiilis on loistava tällä hetkellä. Viikko on mennyt todella hyvin ja mä olen vaan nauttinut tästä hyvästä olosta. Toivon että ensi viikosta tulee myös hyvä viikko.
Mutta sen näkee sitten. Nyt aijon keskittyä viikonloppuun. Sain eilenä siivottua, pestyä pyykit ja laskut maksettua. Kävin illalla parhaan kaverin luona. Juteltiin niitä näitä. Oli kiva nähdä sitä. Sovittiin että nähtäisiin useammin taas. Aina kun kun tulee hyvä hetki. Kävin eilenä tokmannilla pyörimässä. Sinne oli tullut uusia David urheiluvaatteita mutta päätin että nyt en osta. Odotan kun syksy tulee niin tokmannille tulee silloin noita david huppareita. Ostan sitten semmoisen hupparin syksyksi. Nyt kun syksy alkaa lähetyä niin shoppailen syysvaatteita. En enää osta kesävaatteita. Haluan ostaa uudet farkut nyt syksyllä. Tai jotkut toiset housut. Mä tarvitsen uusia housuja. Mulla on tällä hetkellä vaan legginsejä mitä olen pitänyt kesällä päällä. Kun ilmat alkaa kylmetä niin pitää olla housut mitkä lämmittää. Mietin pitäisikö syksyllä ostaa joku kiva syystakki? En ole aikoihin shoppaillut uutta takkia. Ostan jos löydän jonkun kivan mikä ei ole kamalan kallis. Värillä ei ole väliä. Pääasia että se lämmittää. Mä heräsin jo tänään ennen kuutta. Join äsken aamukahvit. Nyt olen ihan hereillä. Ei onneksi väsytä yhtään. Kohta pitää ottaa aamulääke. Nyt mulla on taas kaikkia lääkkeitä. Riittävät hyvin tämän kuun loppuun. Verikokeet mulla on taas 2 päivä elokuuta. Pitää mennä piikille. Että saa taas haettua leponexit.
Pitää siivota keittiö vielä ennen lähtöä ja viedä roskat. Otan mun bikinit mukaan jos vaikka uskallan mennä viikonloppuna uimaan.
Jos vesi on vaan lämmintä niin ehkä menen. Saa nähdä. Mutta nyt jatkan pakkailua ja alan kuunnella jotain hyvää musaa mistä tulee viikonloppu fiilis päälle. Tulee varmasti mukava ja rentouttava viikonloppu!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.